Miksi yliarvioimme vanhentuneet verkkotunnukset ja miten lopettaa

Vanhentuneiden verkkotunnusten ostamisen psykologia selittää, miksi saatat maksaa 500 euroa verkkotunnuksesta, jolla ei ole lainkaan liikennettä. Et osta URL-osoitetta - ostat tarinaa siitä, mitä siitä voisi tulla. Ongelma on, että tarina on yleensä fiktiota, ja lompakkosi kärsii.

Mikä saa sinut tekemään heräteostoksia vanhentuneista verkkotunnuksista?

Huutokauppa-alustat näyttävät nykyisen tarjouksen, eräpäivän ja laskurin. Tämä yhdistelmä laukaisee niukkuusperiaatteen - tunnet jääväsi paitsi, jos et toimi. Laskuri luo kiireen. Tarjoushistoria luo sosiaalista todistetta. Et arvioi verkkotunnusta, vaan reagoit käyttöliittymään. Useimmat perustajat kertovat tuntevansa adrenaliiniryöpyn huutokaupan viimeisten 30 sekunnin aikana, eivät tutkimusvaiheessa. Se on varoitusmerkki.

Miten ankkurointiharha paisuttaa maksamaasi summaa?

Ankkurointi tapahtuu, kun näet lähtöhinnan etkä pääse siitä eroon. Jos verkkotunnuksen lähtöhinta on 1 000 euroa ja neuvottelet sen 400 euroon, tunnet voittaneesi. Mutta 400 euroa voi silti olla 10 kertaa verkkotunnuksen todellinen arvo. Ankkurihinta ei ole todellinen - se on numero, jonka joku on kirjoittanut lomakkeeseen. Riko ankkuri tarkistamalla verkkotunnuksen todelliset mittarit ennen tarjousta: takalinkit, liikenne ja onko edellinen sivusto saanut Googlen rangaistuksen. Jos et löydä näitä, ankkuri on ainoa tietosi, eikä se riitä.

Miksi perustajat lankeavat "brändättävän" ansaan?

Lyhyt, tarttuva nimi tuntuu arvokkaalta, koska se kuulostaa startupilta. Mutta brändättävillä verkkotunnuksilla, joilla ei ole liikennettä tai takalinkkejä, arvo on suunnilleen rekisteröintimaksun verran - 10-15 euroa. Perustajat maksavat niistä 200-500 euroa, koska he kuvittelevat tulevaisuuden, jossa nimi yksinään tuo käyttäjiä. Se tulevaisuus toteutuu harvoin. Brändättävän ansaa ruokkii saatavuusheuristiikka: muistat Stripen ja Googlen, mutta unohdat 50 000 brändättävää verkkotunnusta, jotka makaavat salkuissa rekisteröimättöminä. Jos et osaa selittää, miksi juuri tämä sanayhdistelmä houkuttelee käyttäjiä, älä osta sitä.

Mikä rooli menetyksen pelolla on ylihinnoittelussa?

Kun olet käyttänyt 20 minuuttia verkkotunnuksen tutkimiseen, se tuntuu omaltasi. Sen menettäminen tuntuu tappiolta, vaikka et ole koskaan omistanut sitä. Menetyksen pelko saa sinut tarjoamaan enemmän kuin suunnittelit, koska vaihtoehto - verkkotunnuksen menettäminen - kirpaisee enemmän kuin ylimääräinen raha. Ratkaisu on yksinkertainen: aseta kova maksimitarjous ennen kuin avaat huutokauppasivun. Kirjoita se ylös. Jos se ylittyy, kävele pois. Verkkotunnus vanhenee uudelleen vuoden päästä, tai toinen ilmestyy. Vanhentuneista verkkotunnuksista ei ole pulaa.

Miten uponneiden kustannusten harha pitää sinut tarjoamassa?

Olet jo käyttänyt aikaa takalinkkien tarkistamiseen, verkkotunnuksen tutkimiseen Wayback Machinessa ja ehkä jopa laskeutumissivun rakentamiseen. Nyt tunnet olevasi sitoutunut. Se aika on mennyttä, voitat tai häviät verkkotunnuksen. Uponneiden kustannusten harha saa sinut pitämään aiempaa vaivaa syynä jatkaa rahan käyttöä. Se ei ole. Ainoa kysymys, jolla on merkitystä, on: onko tämä verkkotunnus nykyisen tarjouksen arvoinen juuri nyt verrattuna muihin vaihtoehtoihin? Jos vastaus on ei, lopeta. Käyttämäsi aika on merkityksetön päätöksen kannalta.

Voitko todella opettaa itsesi olemaan maksamatta liikaa?

Kyllä, mutta se vaatii järjestelmän, ei tahdonvoimaa. Luo tarkistuslista, jonka käyt läpi ennen jokaista tarjousta: tarkista verkkotunnuksen ikä, tarkista takalinkkiprofiili, tarkista manuaaliset rangaistukset, tarkista Wayback Machine roskapostihistorian varalta ja tarkista nykyinen tarjous ennalta asetettua maksimia vastaan. Jos jokin kohta epäonnistuu, älä tarjoa. Käytä tutkimukseen erillistä selainprofiilia tai työkalua, kuten DomainToolsia, älä huutokauppakäyttöliittymää. Huutokauppakäyttöliittymä on suunniteltu saamaan sinut kuluttamaan enemmän. Tutkimustyökalut on suunniteltu pitämään sinut tietoisena. Valitse oikea ympäristö.

Miltä terve vanhentuneiden verkkotunnusten ostoprosessi näyttää?

Löydät verkkotunnuksen, käyt tarkistuslistasi läpi, asetat maksimitarjouksen, joka vastaa todellista liikennettä ja tulopotentiaalia, ja sitten odotat. Jos huutokauppa ylittää maksimisi, annat sen mennä. Jos voitat, ohjaat verkkotunnuksen heti tai rakennat sille. Jos häviät, et tarkista lopullista hintaa - se on itsensä kiduttamista. Terveimmät ostajat käsittelevät vanhentuneita verkkotunnuksia hyödykkeinä, eivät aarteina. He ostavat kymmeniä, hyväksyvät, että useimmat ovat pettymyksiä, ja sijoittavat vakavasti vain verkkotunnuksiin, joilla on todistettua liikennettä tai takalinkkejä. Kaikesta muusta he maksavat minimitarjouksen.

Onko olemassa verkkotunnuksia, joiden puolesta kannattaa maksaa ylihintaa?

Harvoin. Verkkotunnus, jolla on tuhansia kuukausittaisia kävijöitä, puhdas takalinkkiprofiili ja relevanttia sisältöä, saattaa oikeuttaa preemion. Mutta se on yritysosto, ei verkkotunnuksen osto. Useimmilla vanhentuneilla verkkotunnuksilla ei ole mitään näistä. Niillä on muutama roskapostitakalinkki ja Googlen rangaistus. Yli 50 euron maksaminen sellaisesta on virhe. Jos löydät aidosti arvokkaan vanhentuneen verkkotunnuksen, kilpailet verkkotunnussijoittajien kanssa, jotka tekevät tätä päätoimisesti. Heillä on paremmat työkalut, enemmän dataa ja isommat budjetit. Et pysty päihittämään heitä pelkällä vaistolla. Älä yritä.

Valmis hautaamaan kuolleen projektin tai selaamaan, mitä muut ovat jättäneet taakseen? Suuntaa dead.domains.